tiistai 3. toukokuuta 2011

Meidän Repe

Repe on nyt 5kk (ja 1päivä) vanha Shetlanninlammaskoira. Sain ideani kirjoittaa blogia Repen elämästä vasta nyt kun tajusin kuinka nopeasti asioita unohtaa. Harmittaa kun ei ole tullut alusta- asti kirjoitettua mutta kertaanpa nyt tässä lyhyesti (kun vielä asioita muistan) 
että miten Repen kolme ensimmäistä kuukautta meillä on mennyt.

Repe syntyi 2.12.2010 ja haimme sen 30.1.2011. Kotimatka oli aika kauheaa. Raukka oksensi mahansa tyhjäksi ja pissasi mun syliin. Ulkona ei suostunut liikkumaan. Yritettiin rauhoitella pientä ja noin kolmen tunnin matka tuntui 10 tunnin matkalta. Mutta kotiin päästiin. Kotona Repe piristyi ja alkoi tutkia uutta kotiaan. Ruoka ja juoma maistuivat ja leikki alkoi. Hauskimmaksi leikiksi osoittautui oma peilikuva eteisessä. 
Muistutti varmaan siskosta ja veljistä. 
Kotipihassa sitten uskallettiin jo kävelläkin. Lumi maistui hyvältä ja pieniä kiviä oli kiva keräillä sitä mukaan kun äiti tyhjensi suuta. Ensimmäinen yö meni loistavasti. Oltiin varauduttu siihen että Repe herättelisi yöllä mutta poika nukkui kuin tukki koko yön ja seitsemän aikaa aamulla vasta lähti kävelemään kopastaan (joka oli sängyn vieressä). Käytiin sitten heti pisulla ulkona.


Tässä kuvia ensimmäisestä päivästä :)
 Kaulapantaan totuttelua. Ensimmäinen kaulapanta oli Aku-sedän vanha pääkallopanta.
 Possunkorva on ollut herkkua alusta asti.
 Pikkuinen palloro miettii että mitähän sitä seuraavaks tekis.
Vessapaperirulla osottautui hauskaksi painikaveriksi.


 Äitin vieressä on hyvä nukkua

 Uusi telkkari Repelle
Yksi lempparipaikoista on lamoaantalja

Repe on ollut myös mukanani kun olen ollut tuuraamassa äidin sisustusliikkeessä Casamonicassa. Siellä se nautti kun saa paljon ihailuja ja rapsutuksia asiakkailta.
Myös retket Mustiin&Mirriin ovat Repen mieleen. 
Sieltä se saa valita aina jonkun kivan luun.


Repestä kasvaa päivä päivältä aikuisemman näköinen koira. Häntä on kasvanut hurjan pitkäksi ja siihen on alkanut kasvaa pitkää karvaa. Samoin myös turkki on vaihtumassa. Enää ei näytä niin sähköiskun saaneelta vaan pysty karvat ovat kasvaneet lisää ja alkaneen laskeutua kauniisti. Korvien liimauksen ovat lähteneen. Myös hampaita on alkanut lähteä. Pikkusia etuhampaita tippuu vähän väliä. Nyt on jo edestä pikkuhampaat vaihtunut ja alhaalta muutama vielä heiluu. Kulmurit eivät ole vaihtunut mutta eipä uusia ole vielä näkynytkään, että ei niillä siis vielä kiire. Koirakoulu aloitettiin jo varhaisessa iässä ja paljon on opittu, niin minä kuin Repe. Ennen koirakoulua Repe osasi jo istua, mennä maahan,  hypätä, antaa tassua,  toista tassua ja tulla luokse. Koirakoulussa ollaan harjoiteltu paikallaan oloa istualleen ja maassa. Myös perusasentoa ja luokse tuloa ollaan harjoiteltu. Viimeisellä kerralla kokeiltiin myös vähä esteiden yli hyppäämistä. 



 Vielä kaikki piikki hampaat tallella!

Ihan pian lähtee hampaat.


Ja huhtikuussa Repe pääsi ensimäistä kertaa mökille. Ja voi että kun pikkuinen nautti.
Taas uusi piha jossa kiviä joilla pomppia ja järvi jossa uittaa tassuja.
Vielä ei päästy veneilemään mutta hauskaa oli.









Nyt onkin jo kerrottu Repestä paljon. Lisää juttuja tulee jatkossakin aina kun tapahtuu
ja meillähän tapahtuu kokoajan joitain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti